Tiistaina 9.11.2010  meillä oli edessä matkan ensimmäinen pakolaisleirivierailu.  BAS:n bussi nouti meidät aamulla. Suuntana oli Shatillan pakolaisleiri, joka sijaitsee Beirutissa. Leiriin päästyämme kuulimme ensin Shatillan leirin sosiaalityöntekijä Jamilien esittelyn BAS:n toiminnasta Shatillassa. Heillä on tarjolla mm. päiväkotitoimintaa alle kouluikäisille lapsille ja erilaisia kerhoja lapsille ja nuorille. Lisäksi BAS:lla on hammashuolto- ja mielenterveyspalveluja sekä lapsille, nuorille että heidän perheilleen. BAS:n mielenterveystiimi käsittää mm.  psykologin, psykiatrin, puheterapeutin ja useita sosiaalityöntekijöitä. BAS suuntaa palvelunsa erityisesti niille, jotka ovat heikoimmassa asemassa.

Jamilie ja muut leirin sosiaalityöntekijät kertoivat meille myös leirin historiasta. Shatillan pakolaisleiri on YK:n alaisen UNRWA:n (United Nations Relief and Works Agency for Palestinian Refugees in the Near East) perustama vuonna 1949 Etelä-Beirutiin. Leiri perustettiin asuttamaan pakolaisia, joita virtasi alueelle Palestiinan pohjoisosista. Leirin pinta-ala on noin neliökilometri. Kuluneiden vuosikymmenten aikana pakolaisten käyttöön ei ole saatu lisää asuinpinta-alaa, mutta väestö on lisääntynyt. Uudet palestiinalaissukupolvet ovat syntyneet pakolaisuuteen Libanonissa. Kun asuintilaa on tarvittu lisää, leiri on kasvanut pystysuuntaan.

 

Tällä hetkellä Shatillan pakolaisleirillä asuu arviolta 17 000 asukasta. Asukkaat ovat pääosin palestiinalaisia, mutta edustavat myös muita arabikansallisuuksia. Pinta-ala on niin tarkkaan rakennettu, että talojen väliin jää vain kapeita kujia, jonne aurinko ei enää pääse paistamaan talojen seinien kasvaessa korkeutta. Leiri on kokenut monia traagisia tapahtumia. Se on ollut sotilaallisten hyökkäysten ja saartojen kohteena, mikä on merkinnyt kuolemaa, vammautumisia, rakennus- ja omaisuustuhoja, pakolaisten pakkomuuttoa. Pahin isku tunnetaan nimellä Sabran ja Shatillan verilöyly. 

 

YK:n pakolaisjärjestö UNRWA ylläpitää Shatillan leirissä kolmea koulua ja yhtä terveyskeskusta. Kouluissa luokkakoot ovat suuria; yli 40 oppilasta. Suurissa ryhmissä on vaikea huomioida oppilaiden erityistarpeita kuten esim. oppimisvaikeuksia. Lisäksi koulujärjestelmä toimii ranskalaisen opetusohjelman pohjalta, eikä sellaisenaan sovi pakolaisleirien lasten opetukseen. Lapset oppivat enemmän ranskan historiasta ja kulttuurista kuin omasta historiastaan. Koulupudokkaat ovat myös suuri huolenaihe. Osa nuorista keskeyttää koulutuksen, koska he joutuvat hakeutumaan työhön ja tienaamaan perheelle rahaa. BAS tukee ja kannustaa lapsia ja nuoria opiskelemaan, vaikkakin tällä hetkellä palestiinalaisilta on yli 70 ammatinharjoittaminen kielletty Libanonissa. Palestiinalaiset voivat tehdä työtä lähinnä leireissä tai ns. hanttihommia. Esimerkiksi lääkärikoulutuksen käynyt palestiinalainen ei voi toimia lääkärinä muuten kuin pakolaisleirissä. Minua jäi mietityttämään se, kuinka vaikea paikan edessä esim. BAS:n työntekijät ovat motivoidessaan nuoria opiskelemaan itselleen ammatin. Mikä on nuoren tulevaisuus, jos muutokseen ei ole todellista mahdollisuutta?

 

Shatillan pakolaisleirin asuinympäristön terveydelliset olot ovat äärimmäisen huonot. Asuintilat ovat kosteita ja erittäin ahtaat. Avoviemärit ovat terveyshaitta. Viemäriverkostoa pitäisi laajentaa huomattavasti. Leirin asukkaat juovat puhtaudeltaan kyseenalaista vettä, jota saadaan Beirutin kaupungin kehnon jakeluverkoston kautta. Vesi, joka tulee viemäriverkoston kautta, soveltuu oikeasti vain pesuvedeksi.

 

Ulkopuolisen on helppo eksyä leiriin, koska siellä ei ole nähtävillä kadunnimiä. Kaduilla täytyy tietää minne on menossa. Kun lähdimme tutustumaan Shatillan leiriin ryhmämme jakautui kolmeen pienempään ryhmään ja jokaiselle tuli yksi Shatillan sosiaalityöntekijöistä oppaaksi. Pienemmissä ryhmissä liikkuminen teki leirikierroksen mielenkiintoisemmaksi, koska se mahdollisti omien kysymysten ja intressien esiin nostamisen. Lisäksi se helpotti perheissä vierailua. Jokainen ryhmä vieraili yhdessä pakolaisleirissä asuvan perheen luona. Vierailujen kokemukset olivat hyvin vaikuttavia. Asunnot eroavat suuresti suomalaisista kodeista. Asunnot ovat pieniä. Sateella vesi tulee asuntoihin sisälle. Shatillan leirissä on myös päivittäin sähkökatkoksia, jotka kestävät noin kuusi tuntia. Perheen asunnossa, jossa vierailin, oli sähkökatkoksista johtuen viritetty valoja, jotka toimivat akuilla. En tiedä kuinka turvallisia nämä viritelmät ovat yhdistettynä veden sisääntuloon sateella. Levottomuuksissa vammautunut isä kertoi, että sähkökatkoksiin on tottunut, eivätkä ne erityisesti vaikuta arjen toimintaan. Minun on vaikea kuvitella, miten lapset pystyvät tekemään läksyjä pimeässä tai miten perhe suunnittelee ruuanvalmistuksen. On vaikea kuvitella, ettei se haittaa arkea. Toki itse olen tottunut siihen, että otan sähkön itsestäänselvyytenä.

 

Ikävistä kokemuksista huolimatta saimme nähdä leirissä paljon iloa ja lähimmäisen rakkautta. Ilon aiheita, joita palestiinalaiset nostivat esille tällä vierailulla oli mm. Beirutin maratontapahtuma, johon me suomalaisetkin olimme osallistuneet.  Me koimme itsemme tervetulleiksi, meidät otettiin vastaan rakkaudella ja lämmöllä. Kodeissa, joissa vierailimme, oli aina tarjolla kahvia tai teetä.

 

Perhevierailuiden jälkeen kävimme tutustumassa BAS:n käsityökeskukseen. Kauniit ja tarkkaan tehdyt ristipistotyöt ovat yksi elinkeino palestiinalaisille naisille. Heillä on mahdollisuus tienata perheelle rahaa tekemällä käsitöitä. Ristipistotyöt ovat kauniita ja suurin osa hyvin värikkäitä. Myytäviä tuotteita ovat mm. huivit, pikkukukkarot, käsilaukut, valokuvakehykset, kirjanmerkit ja postikortit. Käsityökeskuksen vierailun päätteeksi ryhmällä oli mahdollisuus tukea naisten työtä ostamalla suomalaiselle kukkarolle kohtuuhintaisia käsitöitä. Ostosten teko olikin vilkasta, moni osti jo joululahjoja ja osalla oli mukana pitkä lista tilauksia Suomesta.