Tänään koitti EST-ryhmän suuri päivä.  Beit Atfal Assumoudin (BAS) työntekijät, vapaaehtoiset ja muutama Shatillan pakolaisleirin nuori aloittivat aamun jo 5.30 laittamalla maratonreitin varteen vesipisteen. BAS:lla oli oma vesipiste n. 13km kohdalla. Moni minimaratoonari aloitti matkansa myös aikaisin, koska lapsia, nuoria ja työntekijöitä oli kymmeneltä eri pakolaisleiriltä Libanonista. Minimaratonin startti kun oli jo aamulla klo 8, tunti maratonin startin jälkeen.

Mikko Heiskala toimi EST-ryhmän kuvaajana. Hän sai järjestäjiltä mediapassin, jolla oli helppo liikkua tapahtuma-alueella. Mikko joutui myös aloittamaan matkansa jo klo 5.30, koska hän tuli aluksi kuvaamaan minun ja muiden maratoonareiden kokoontumista ja valmistautumista juoksuun. Maraton starttaa täällä jo aamulla klo 7 koska lämpötilat kohoavat nopeasti. Tänään aurinko paistoi lämpimästi ja asteita oli 26. Kylmä ei siis juoksijoilla ja kävelijöillä ollut. Mikon aikataulu oli tiivis, koska hänen piti ehtiä maratonin lähtöpaikalta n. 5km päähän minimaratonin lähtöpaikalle ja välissä hän pysähtyi ottamaan kuvia ja tervehtimään BAS:n vesipisteen palestiinalaisia. 

Minä sain ilokseni maratonille juoksuseurakseni Anne Meskasen Damaskoksen Suomen suurlähetystöstä. Beirutin maraton oli Annelle ensimmäinen. Hänen tavoitteenaan oli juosta alle neljän tunnin. Lupasin vetää Annelle neljän tunnin vauhtia. Onnistuinkin siinä ihan hyvin aina n. 26 kilometriin asti, jolloin itse väsähdin. Minulle tuli totaalinen seinä vastaan. Oli pakko hiljentää vauhtia. Siis vain minun - ei Annen! Juoksu oli kulkenut tosi hyvin reilusti yli puolimaratonin. Annelle sanoinkin 21 kilometrin kohdalla, että ei ole pitkään aikaan ollut näin mukava ja hyvä juosta. Maraton on kuitenkin pitkä matka ja kaikki on matkan aikana mahdollista! Hiljensin tahtia ja loput 16 kilometriä oli kyllä yhtä tuskaa. Juoksu takkusi ja mukavuus oli kaukana. Pystyin onneksi juoksemaan, mutta hyvin hitaasti. Ajattelin vain, että niin kauan kuin ei tarvitse kävellä niin olen voitolla.

Juoksun aikana kävin mielessäni läpi myös palestiinalaispakolaisten päivittäistä taistelua. Mietin, ettei minun taisteluni ole siihen verrattuna mitään. Minähän vain tunnen väsymystä ja olen itse saanut valita juoksevani. Minulla on ollut myös mahdollisuus valmistautua maratonille harjoittelemalla, oikealla ruokavaliolla ja levolla. Libanonissa asuvilla palestiinalaisilla ei ole täällä kansalaisoikeuksia, heiltä on yli 60 ammatin harjoittaminen kiellettyä ja he elävät kurjissa oloissa pakolaisleireissä.  Mikä minulla nyt tässä juostessa vähän väsyneenä on. Mietiskelyt kyllä auttoivat jaksamaan juoksun loppuun!

Anne pääsi tavoitteeseen juosta alle neljän tunnin. Se oli upea juttu! Itselläni aikaa kului 4.12. Olen aikaani tyytyväinen vaikka taisin matkalla tehdä päätöksen, että lopetan juoksemisen kun se on näin vaikeaa. Päätöksen kumosin jo n. 30 minuuttia juoksun jälkeen, kun olo parani ja voimia alkoi palautua.

Tänä vuonna maaliintulo oli muutettu niin, että sain maaliin tullessa nähdä 10km juoksijat. Tapasin heti maaliviivan jälkeen Nahr el Baredin leirin EST-jäseniä. Se oli maaliintulossa parasta, tai pitäisikö sanoa parasta sen jälkeen, että olin oikeasti maalissa.  EST-ryhmäläisillä oli samanlaiset t-paidat ja lippikset. Se auttoi tunnistamaan niitäkin ryhmän jäseniä, joita ei ollut aikaisemmin tavannut ja heitä oli paljon!  Pian juoksun jälkeen tapasin myös EST- ryhmän koordinaattorin Imadin. Hän  oli iloinen, koska järjestelyt olivat sujuneet hyvin ja hänen oma 10km juoksu/kävely oli myös onnistunut.  Hän oli tämän hankkeen myötä ruvennut pohtimaan omien elämäntapojensa muutosta. Keskustelimme liikunnan hyödyistä ja iloista.

Juoksun jälkeen tapasin myös paljon EST-lapsia eri leireiltä. Oli upea vaihtaa heidän kanssaan kuulumisia. Jälleennäkemisen riemu oli suuri niiden osalta, joita olen tavannut 2008 vuodesta alkaen.  Oli ihana taas kohdata! 

Kaikki Suomi-ryhmämme jäsenet juoksivat tai kävelivät 10km Mikkoa lukuunottamatta, joka oli kuvaajana.  Heillä oli ollut mukava, vaikkakin aika lämmin, urheilusuoritus. Jari kyllä epäili, että reitti oli pidempi  kuin 10km ja hän oli saanutkin kantoapua kaveriltaan Antilta. Eli raskaita kokemuksia oli silläkin matkalla.  Kaikki pääsivät maaliin ja minulle jäi sellainen kuva, että iloisella mielellä kaikki olivat! Osan kanssa vielä kävelimme n. 3 kilometrin matkan maalipaikalta takaisin Mayflower hotellille.

Tiistaina vietämme Shatillan leirissä perinteisiä EST-mitallikahveja. Silloin kuulemme varmasti lisää lasten kokemuksia tapahtumasta!